valikko

Saatoyhteiso B2 ry

Yuna

Hahmo: Yuna, konsolipelistä Final Fantasy X
Cosplayer: K-chan

Kauanko kesti tehdä?

Aikaa meni minulta noin kaksi päivää. Puku ei sinänsä ole kovin vaikea tehdä, mutta yksityiskohtien tekeminen on aikaa vievää.

Paljonko maksoi?

Hinta riippuu täysin siitä mitä tarvikkeita sattuu kotoa löytymään. Meillä esimerkiksi ei ollut kangasmaaleja eikä tusseja joten ne olivat hankittava. Kankaiden ja maalien yhteissummaksi tuli noin 40 euroa.

Miksi Yuna?

Yunalla on hauska ja erikoinen puku, johon on sekoitettu vanhaa Japania ja nykyaikaa varsin osuvalla tavalla. Oikeastaan ihastuin Yunan vahvaan luonteeseen ja siksi ajattelin, että olisi hauskaa edes hetken olla hän.

Ennen kuin alat häseltämään puvun kanssa olisi tärkeä hankkia kunnon kuvat hänen asustaan ja erityisesti perehdyttävä Yunan liikkeisiin. Netissä on joukko Yunasta otettuja kuvia, joista saat apua tarkastelussa. (Final Fantasy X-pelin mukana tulleella lisälevyllä "Beyond the Fantasy" on eräänlainen art gallery, jossa on animaattoreille tarkoitettu kuva Yunasta. Siinä on kankaan kuviot ja muut sellaiset näkyvillä hyvin. -Toim. huom.) Minäkin tein melkoisen työn hankkiessani malleja erityisesti hameen kukkakuvioon, joka osoittautui suurimmaksi ongelmaksi pukua tehdessä.

Jos satut omistamaan Final Fantasy X-pelin, suosittelen lämpimästi erään videon katsomista. Tässä videossa Yuna johdattaa sielut Farplanelle (Videon nimi on muuten "The Dance", jos sen käy Lucassa hankkimassa -Toim. huom.) ja kamera näyttää hänen asunsa pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Itse pysäyttelin kuvaa ja tuhersin kuvioinnista mallinm jota hyödynsin pukua tehdessä. Kun olet saanut riittävästi malleja ja olet mielestäsi valmis aloittamaan, mene kangaskauppaan. Seuraavassa tarkka lista siitä mitä Yunalla on päällään ja kuinka selvitä käytännön ongelmista.

Hame:

Kyllä, päätin ottaa vaikeimman aluksi. Asiahan on niin, että nykyaikana on lähes mahdotonta löytää valmiina violettia, nilkkoihin ulottuvaa vekkihametta. Vekit ovat hameen kannalta olennaiset, koska ne tulevat liikkeessä parhaiten esiin. Tarvitset violettia/tummansinistä kangasta, mielellään puuvillaa! Muuten kangasvärit eivät tartu siihen. Vekkihameen tekoon kannattaa pyytää apua sellaiselta, joka osaa ommella. Oma hameeni koostui kahdesta hameesta: vihreästä hameesta alla, se laskeutui niin, että laskokset näyttivät vekeiltä ja päällyshameesta, joka oli sininen harsomainen hame. Kuvioinnin maalasin siveltimellä käyttäen valkoista ja vaaleanpunaista kangasmaalia. Kangasmaalit ovat erilaisia, mutta nämä ainakin piti silittää, jotta ne kestäisivät pitkään.

Paita:

Tai topit, kuten hienommin pitäisi sanoa. Alla Yunalla on valkoinen "bikini-yläosa", joka kulkee selässä T-muodossa ristiin. Talvella ongelman saa ratkaistua käyttämällä tavallista mustaa toppia, koska harvalla täällä Suomessa on juuri mustat, hyvin ohut olkaimiset bikinit. Päällä oleva paita on valkoinen liina, jonka Yuna on kietonut kaulansa ympärille. Kangasta kannattaa mallata peilin edessä siten, että rinnatkin peittyvät. Paidan helma pilkistää obin alta, mutta tähän päästään myöhemmin. Hanki valkoista, kauniisti laskostuvaa ja ompele siitä pitkä valkoinen putki, joka on kyllin leveä peittämään kaiken. Kankaan saa pysymään mallissaan ompelemalla kappaleet muutamalla pistolla yhteen siinä vaiheessa, kun olet saanut putkilon päät haluamasi muotoon. Ota tarkasti mallia alkuperäisestä Yunasta. :)

Obi:

Perinteinen japanilainen asuste. Tarvitset tukevaa kangasta melkoisen määrän, koska obiin kuuluva rusetti on suhteellisen suuri. Aloita työ taas mittaamalla vyötärösi ja säätämällä haluamasi leveys vyöhön. Ompele kangasta siten, että se on taitettu, koska muuten vyösi saattaa lörähtää. Kuviontiin saat mallia hakemistasi kuvista ja ne kannattaa piirtää kangastusseilla. Muista taas silittää värit, etteivät ne lähde valumaan. Rusetti kannattaa ommella erikseen ja siihen kannattaa tehdä kyllin iso "rengas", jotta saat pujotettua rusetin muuhun vyöhön. Älä unohda tukea rusettia rautalangoin, koska muuten se roikkuu auttamattomasti. Mitenkä kiinnitätä obin? Ompele napit vyöhön ja piilota ne rusetin alle kiinnitysvaiheessa.

Hihat:

Leveät valkoiset hihat, joiden liepeet ovat vaaleanpunaiset. Mittaa ranteesi leveys ja kyynärpää. Valmiiseen hihaan ommellaan lenkit, jotta violetin narun saa pujotettua pitämään hihoja paikallaan.

Muut rekvisiitat:

Mustat saappaat on helppo hankkia, koska useimmat kenkäkaupat myyvät niitä ympäri vuoden. Älä alennu isäsi Nokioihin vaan vaadi äitisi talvisaappaat! ^-^ Itse ihastuin niihin niin, että käytän niitä vieläkin.

Vyö (siis se, joka tulee obin päälle) on hankala tehdä. Minä varastin verhoistamme nyörit ja käytin pelkästään niitä. Helmat ja nahkakukkanen ovat mahdolliset tehdä, mutta ne eivät ole pakolliset.

Kaulakorua tuskin saat hankittua samanlaisena, ellei kaverisi sitten ole korualalla töissä. (Autenttisia kopioita FF-hahmojen koruista saa tilattua Squaren [http://www.squaresoft.com/] sivuiltakin. -Toim. huom.) Minä tyydyin Kalevala-koruun, koska se näytti samanlaiselta. Viimeinen krumeluuri oli hiuksissa roikkuva lisäke. Helmet tein muovailuvahasta ja pujotin ne lankaan, jonka päässä olevan tupsun väritin tussilla siniseksi. Uskalla käyttää mielikuvitusta ja soveltaa!

Puvun käyttämisestä:

Muista yunamainen herkkyys pukua käyttäessä, älä ole Auron, ole Yuna. Älä lompsi turhanpäiten, ja raahaa mukana ihmistä, joka auliisti suostuu oikomaan rusettiasi kun ensin olet lytännyt sen ihmisvilinässä. Hihojen kiristäjänä voi toimia sama ihminen kuin rusetin oikojana, et pärjää yksin! Eihän semmoisia palveluksia sovi vierailta pyytää. ^_^ Hymyile vain kameralle ja suostu suorittamaan sketsi tai pari jos niitä tarvitaan. Mikäli sinulla on epämukavat kengät, istahda ja lataa MP:tä välillä, sillä sinun ei sovi simahtaa. Kaikista eniten vaadin sinulta iloista mieltä ja ylpeyttä siitä millaisen vaivan näit pukusi eteen! Hauskoja hetkiä puvun parissa!

Kysymykset ja kommentit puvusta voi lähettää osoitteeseen kei_li@hotmail.com. Kiitokset vielä kerran niille ihmisille, jotka olivat hauskana seurana GameWorldissa. Redmage!! Olit korvaamaton! Ilman sinua pukuni olisi ollut ihan messed up.