Cosplay Finland

Meganeko

Hahmo: Meganeko, Anime-lehden Anipunime-sarjakuvasta
Cosplayer: Juha Törmänen

Aikaa kului: yksi täysi vapaapäivätön työviikko (40-50 tuntia)
Rahaa kului: 47,40 € samettiin (9 neliömetriä), n. 8 € kanaverkkoon, 8 € lankoihin ja 5 € mustaan spray-maalitölkkiin. Muut välineet pummattu vanhemmilta.
Puku voitti Kirsikankukkaconin cosplay-kisan 14.5.2005

Meganeko on hahmo, josta paistaa läpi cosplayaamisen into ja rajoja rikkovuus paremmin kuin mistään muusta Suomessa hyvin tunnetusta anime- ja mangainnoitteisesta hahmosta. Tämä (sekä Meganekon coniin ilmaantumisen aiheuttama huvittava todellisuuden ja fiktion sekoittuminen) innoitti minua omistamaan aikani varsin massiiviselle cosplayprojektille. Koska lähdemateriaalia oli vähän ja hahmo muutenkin perustui enemmän tyyliin kuin tarkkoihin yksityiskohtiin, tähtäsin alusta alkaen puvun tekemisessä enemmän meganekomaiseen näyttävyyteen ja karkeuteen kuin Anipunimen kissaotuksen täydelliseen kopioimiseen. Kukaan tuskin haluaa enää tehdä toista Meganekoa coneja käymään, mutta toivottavasti nämä ohjeet innostavat lukijoita luomaan uusia vähintään yhtä suuruudenhulluja cosplay-ideoita.

Meganekon valmistaminen ei vaadi huikeaa määrää kädentaitoja tai taitojen omaksumista, vaan vain paljon vaivaa ja luovuutta. Tämä ohje käsittelee ainoastaan nekon pään valmistamista - puku on muuten erittäin yksinkertainen ja helppo toteuttaa. Sivun alussa ilmoitetuissa kuluissa on kuitenkin otettu huomioon koko puvun aiheuttamat menot - ostin samettia sekä pään että puvun tarpeisiin.

Pohjarakenteena päälle toimii kanaverkko. Verkkoa saa rautakaupoista varsin edullisesti, ja sitä on helppo muotoilla kunnes muoto vastaa toivomuksia. Verkkoa käsitellessä kannattaa olla huolellinen ja käyttää sekä hyviä pihtejä että suojaavia hansikkaita, tai muuten kädet joutuvat kovalle koetukselle.

Kun kanaverkosta on leikattu sopivan leveä ja pitkä kappale irti, se kääritään sylinteriksi ja sitä leikataan ja solmitaan, kunnes se saa suunnilleen pyöreän muodon. Muodon ei tarvitse olla välittömästi onnistunut, koska sitä on helppo väännellä lisää. Kun verkosta on viimein saatu sopivasti päänmallinen, voidaan siirtyä käsittelemään yksityiskohtia. Kanaverkon hukkapalat kannattaa laittaa talteen, sillä niistä voi olla vielä hyötyä.

Omassa kanaverkossani oli toisessa päässä paksumpi rautalanka, jonka olin leikannut talteen. Napsin siitä nyt sopivia paloja, leikkasin päähän aukot silmien, suun ja kaulan kohdalle reunustin ne paksulla rautalangalla. Nyt huolellisuuteen on jo aiheita, koska ei ole kiva kesken cosplayn huomata, että kaksi senttiä terävää rautalankaa on painumassa sisään niskastasi. Viimeisessä kuvassa leikatut aukot on korostettu vihreällä, ja kuten voi nähdä, ei muoto ollut vielä tällöinkään täydellinen. Cosplay-meganekon suu on tuntuvasti alkuperäisen designin suuta korkeammalla, jotta se voisi toimia katseluaukkona. Leikkasin myös korville aukot, jotka toimivat sekä tuuletusreikinä että kuunteluvälineinä. Nyt rautalankamalli alkaa olla valmiina, joten on aika väännellä ja värkätä se mahdollisimman valmiiksi muodoltaan.

Jotta rautalanka saataisiin pysymään muodossaan pysyvästi, pitää se päällystää. Halvin tapa on liisteröidä sen päälle sanomalehtisuikaleita. Liisteriä saa tehtyä halvalla perunajauhoista (2-3 rkl jauhoja per puoli litraa vettä, keitä jatkuvasti sekoittaen kunnes liisteri sakeutuu tarpeeksi paksuksi). Leikkasin ensin 2-3 cm paksuja siivuja, joilla päällystin ulkopuolen kerran, tämän jälkeen pistin niiden päälle toisen hitusen paksumman kerroksen. Kolmas liisteröintioperaatio kohdistui Meganekon pään sisälle, minne levitin vaihtelevanpaksuisia sanomalehtisuikaleita kunnes kaikki rautalanka oli piilotettu. Lopuksi päällystin vielä ulkopuolen kertaalleen kymmensenttisillä siivuilla, jotka saivat Meganekon kuontalon näyttämään mukavan sileältä.

Liisteröinti on aikaavievää puuhaa. Itse käytin pään päällystämiseen yhden illan ja seuraavan aamupäivän. Liisteriä kului noin kaksi kattilallista. Kun pää päällystyy paperilla, tulevat viimeisetkin kuhmut ja kuopat hyvin esiin, ja tällöin onkin viimeinen kunnon tilaisuus korjata päänmuotoja. Tästä eteenpäin joudut tyytymään siihen, mitä olet saanut aikaiseksi.

Ylimääräisenä operaationa ennen liisteröintiä lisäsin kaula-aukon tuntumaan etu- ja takapuolelle kanaverkosta läpät, jotka toimivat pään tukena ja varmistavat, ettei se tipahtele kesken intensiivisten cosplay-sessioiden. Kun pää oli kuivunut, vein sen ihastelemaan ensimmäisen kerran ulkoilmaa ja spray-maalasin sen mustaksi (jottei esim. korvista sisään kurkistava satunnainen ohikulkija erota epäesteettisiä yksityiskohtia kuten ruokakauppojen jauhelihamainoksia). Liisterin ja maalin kuivuessa oli hyvin aikaa keskittyä muun puvun tekemiseen, ja viimeinen kuva havainnollistaakin jo valmista pukua hyvin. Pää on tarkasti suunniteltu omalle hartialeveydelleni ja päänkoolleni, jotta näen suusta hyvin ulos.

Valmistin korvat löyhästi työpajoissa ja Anipunimessakin käytetyn kissankorvaohjeen mukaisesti sijoittaen ennen kiinniompelua korvan sisälle kanaverkkotuen. Osa rautalangasta tulee pois korvista, jotta sen voi tökkiä Meganekon pääkopan paperin läpi pitämään korvat paikoillaan. Liisteröintiä ei tehty korville lainkaan, koska ne kokevat paljon kolhuja ja niiden asentoa on käytännöllistä voida muokata.

Kangaspäällystys osoittautui työn osasista kaikkein pitkäveteisimmäksi ja tuskallisimmaksi puuhaksi. Käytin paksua mustaa lankaa enemmän koristeena kuin sen käytännön hyödyn vuoksi, ja ompelin kaikki muut kangaspalat kiinni ohuella sametin väriin sulautuvalla langalla. Sametti kulkee visuaalisen vaikutelman vuoksi pään edessä vaakasuuntaisena ja takana pystysuuntaisena, ja sen siivutus on tehty Anipunimen alkuperäisten kuvien ehdoilla. Ompelutekniikkani oli yksinkertainen "kaiken läpi yhteen suuntaan, sitten välimatkan päästä samalla lailla takaisin". Päällystämistä helpottaa erittäin paljon, mikäli kangas joustaa jonkin verran, koska tällöin sen saa venytettyä istumaan paperin päälle paljon paremmin. Myös nuppineulat ovat suuri apu, koska niistä ei jää jälkiä ja ne pysyvät tiukasti paikoillaan kun ne naulaa sekä kankaan että paperin läpi. Kokonaisuudessaan päällystys ei ole vaikeaa, mutta ompeleminen kyllä kuluttaa sormia ja hermoja.

Mikäli aikaa olisi ollut enemmän, olisin metsästänyt silmiksi ja hampaiksi jotain mahdollisimman hienoa ja siistiä materiaalia (yritinkin muutaman päivän ajan löytää kaupoista tarpeeksi suuria ja sileitä palloja, joista olisin voinut leikata silmille pohjat). Runsaan viikon pituinen pääsiäislomani kuitenkin kävi loppuunsa, ja jouduin tyytymään paperisiin ratkaisuihin. Lopulliset silmät piirsin tietokoneella ja tulostin lasertulostimella. Hampaat leikkasin A4-kokoisesta kartongista ja kiinnitin ne paikoilleen niin, että ylä- ja alahampaiden väliin jäi useamman millimetrin rako. Tämä toimii ainoana Meganekon pään näköreikänä.

Ensimmäisessä kuvassa Meganeko pääsiäisloman päätteeksi (silmät ja suu on kiinnitetty nuppineuloilla) ja toisessa taas Kupolin esittelypöydän takana Kirsikankukkaconissa NYO-kylttinsä kanssa.

Jälkikäteishuomioita:

Pään rakentaminen alusta loppuun lyhyessä ajassa ja satunnaisina vuorokaudenaikoina ei ollut hyvä käsille. Hanskojen läpi tuntuma osoittautui niin huonoksi, että päädyin suurelta osin vääntämään rautalangankin paljain käsin. Täten sormet altistuivat lyhyessä ajassa kanaverkon raapaisuille, ihoa ärsyttävälle spray-maalille sekä lukuisille neulanpistoille. Suosittelen muille toteuttajille varovaisuutta.
Oleellinen ero alkuperäisen hahmon ja tämän Meganeko-cosplayn välillä on poskikarvojen puute. Hyvin samettiin sulautuvien karvojen toteuttamisen ideoiminenkin oli haastavaa puuhaa, ja kun aika loppui kesken enkä edelleenkään ollut keksinyt sille hyvännäköistä menetelmää, jätin vain posket siloisiksi. Onneksi tämä ei ainakaan conin muita kävijöitä vaikuttanut haittaavan.
Puku oli varsin kuuma, mutta ennen kaikkea sen ongelmaksi osoittautui huono ilmanvaihto. Tunti yhteen menoon pään sisällä on jo varsin hieno fyysinen suoritus.
Olin varautunut siihen, että Meganeko olisi suosittu, mutta en siihen, että puvusta oltaisiin ottamassa jatkuvasti kuvia. Puku oli mielenkiintoinen tapa olla superjulkkis yhden päivän ajan - fanitytöt kirkuivat ja tiheimmillään puvusta otettiin kuva tai pari jokaisella askeleella jonka astuin. Toisaalta puku toimi myös tehokkaana säikäyttimenä, jos esimerkiksi olin kulman takana seinässä kiinni vetämässä henkeä ja joku kaarsi vauhdikkaasti paikalle.
Kuten puku osoitti, cosplay ei ole harrastus, joka edellyttäisi huikeita ompelutaitoja, taiteellista silmää ja näyttelijänlahjoja. Tärkeämpää on intohimo harrastukseen, luova ja omaperäinen idea sekä halu nähdä vaivaa puvun eteen. Tätä myös Kirsikankukkaconin yleisö arvosti.