COSPLAY FINLAND

 



GAMEWORLD 2002

RAPORTTI COSPLAYAAJAN NÄKÖKULMASTA

ENNEN GAMEWORLD 2002:STA

Jokainen, joka on ikinä cosplayannut, tietää, ettei juuri miksikään hahmoksi muututa päivässä. Valmistelut tiettyä tapahtumaa varten voivat alkaa jo kuukausiakin ennen h-hetkeä. Hahmon valinta, toteutuksen suunnittelu, toteuttaminen, mahdollinen harjoittelu tai majoitusten sopiminen, asun viimeistely, vaiheita löytyy enemmän kuin Ashilla Pokémoneja. Tämän vuoden GameWorldiä varten ensimmäiset valmistelut taidettiin aloittaa jo lokakuussa.

GameWorldiin ei kannata ostaa lippuja ennakkoon, sen saimme huomata samaisessa tapahtumassa vuonna 2001. Olimme tällä kertaa viisaita ja ostimme liput (kaksi yhden hinnalla, tietysti) vasta ovelta. Ensimmäiset cosplay-porukastamme saapuivat jo yhdentoista aikoihin ja kaikki löysivät toisensa Kingdom Heartsin ääreltä, kuinkas muutenkaan.

LAUANTAI 30.11.2002

LAUAntai oli lyhyt. Tähän lyhyyteen vaikutti ehkä se, että porukka oli koolla vasta puolenpäivän aikoihin, mutta omalta osaltaan Kukunorissa vietetty aika söi tehokasta cosplay-aikaa pois. Ensin ryhmästämme tunnistettiin Yuna, jolle pari pikkupoikaa tuli hihkumaan ”Moi Juuna!” (Jonka me virheellisesti kuulimme ”Jaana”). Vietimme suurimman osan ajasta Playstation 2-alueella (eikä Tekken 4 tai alati pyörivä Kingdom Heartsin traileri vaikuttanut tähän lainkaan) ja henkilökunta tuli siellä tutuksi. Eräs miespuolinen henkilökunnan jäsen, jota tästä eteenpäin nimitän Kiltiksi Sedäksi, tuli ihastelemaan asujamme, ja saimme hänen työtovereidensa huutojen perusteella selville Kiltin Sedän pitävän Final Fantasysta enemmänkin. Kysyi sitten, josko olimme nähneet PS2-alueella mitään mielenkiintoista, ja vastasin pelanneeni kaikki ”uudet, mielenkiintoiset pelit” jo läpi. Kiltti Setä varmisti vielä, oliko meillä kaikilla jo Squaren uusin, Kingdom Hearts (minä olin ainoa, joka kyseisen pelin omisti ja oli läpäissyt, :rispekt: ). Hetken kuluttua Kiltti Setä kiikutti eteemme Kingdom Heartsin Press Release-version, ja kysyi josko kukaan haluaisi, kun se oli ylimääräinen. Riemu oli katossa, ja yhteishuoltajuus pelille saatiin sovittua. Olemme sitä mieltä, että ilman asujamme emme olisi peliä saaneet. Tässä kaikki mitä uskomme asumme antaneen meille (materian tai rispektin muodossa)

1.       Kingdom Hearts Press Release

2.       WRCII-lippikset, PS2-avainnauhat kaikille

3.       Supa-kuulit, ekstra-raret TEKKEN 4-mukit kaikille

4.       PS2-laservalo-pilli-avaimenperät

5.       Kuvia (meistä siis) mm. Nintendon saksalaisen testipelaajan, PS2:n henkilökunnan (menee PS2:n Suomen sivuille), Echon (FFFin) ja monien muiden toimesta. Rispekt! ^-^

COSPLAY KÄYTÄNNÖSSÄ

      Jos aiot cosplayata jotakuta, jolla on korkeakorkoiset kengät paikassa, jossa ei ole muuta istumatilaa kuin lattia, ota mukaan retkituoli tai muu vastaava. Jalkasi tulevat kipeytymään, kokemus kertoo.  Kannattaa myös cosplayata kaverin kanssa, jos olet epävarma, sillä silloin sinun ei tarvitse ravata peilin äärellä jatkuvasti, vaan ystäväsi toimii ”stylistinä” ja huomauttaa, jos hameesi kiipeää selkääsi pitkin tai rusettisi valuu otsalle.  Juominen on myös hyvä huomioida, varsinkin GameWorldin tapaisessa tilaisuudessa missä lämpötila kipuaa korkealle ja ilman hiilidioksidipitoisuus hipoo taivaita.

Emme missään vaiheessa kiivenneet lavalle ilmoittamaan olemassaolostamme, emmekä liiemmin huutaneet saadaksemme huomiota itseemme. Kävelimme ympäri messualuetta, otimme kuvia, pelasimme pelejä, seurasimme ohjelmaa, kaikkea mitä normaalitkin messuvieraat. Emme myöskään järjestäneet skittiä, vaikka ajattelimme seuraavaa kertaa varten jotakin sensuuntaista järjestellä.

SUNNUNTAI 1.12.2002

SUNNUNTAISTA JÄI ENITEN MIELEEN VALOKUVAAMINEN. Kuvasimme itseämme Solid Snaken ja Lara Croftin ympärillä erilaisissa Charlien Enkelit-poseerauksissa. Rulla piti saada täyteen, ja silloin aloimme kuvata hillittömästi kaikkea ja kaikkia. Kingdom Heartsin trailerista tuli kuvia, samoin kuin XBOXin logosta ja muusta sellaisesta, jonka hyödyllisyyden voi kyseenalaistaa.

Suomalaisia moititaan usein aloitekyvyttömyydestä. Rohkenen kiistää tuota väitettä, sillä sain pelkästään sunnuntain aikana selittää kuudesti, mitä on cosplay. Ihmiset tulivat ihan vain kysymään, miksi olimme pukeutuneita tällä tavalla. Eräs onneton ehdotti josko olisimme Harry Potter-tyttöjä, ja ajattelin tuupata tyypin alas parvelta saman tien. Leikki leikkinä, hauskaa koko tapahtuma oli.

Sunnuntaina saimme myös tuhottomasti erilaista krääsää, niistä edellä mainituista Tekken 4-mukeista pelijulisteisiin ja lippiksiin sekä ilmaisromppuihin asti. Suurimmalla osalla tavarasta ei tee mitään, mutta pakkohan sitä oli ottaa, kun kerran mahdollisuus oli.

LENTÄEN TULEVAISUUTEEN

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sunnuntai-iltana väsyneet mutta onnelliset cosplayaajat palasivat takaisin tavallisiin elämiinsä kokemuksen verran rikkaampana. Positiivisen palautteen takia suunnittelin koko kolmituntisen junamatkan kotiin tätä yhteisöä, Cosplay Finlandia. Elämänasenteenani on tavoitella unelmiaan, ja tämä projekti on juuri sitä. Ilman GameWorld 2002-tapahtumaa ja kaikkia osallistujia tämäkin unelma olisi jäänyt toteutumatta.

Haluaisin lopuksi kiittää Tiitulia, joka rohkein mielin lähti ensimmäiseen cosplayhinsa ja oli tukenani koko ajan. Kiittäisin myös K-Chania uskomattoman positiivisesta asenteestaan, Krista ”Maailmanvaltiasta” nauruista ja Tekken-haasteesta. Lisäksi kiitokset ansaitsevat Mirka, joka jaksaa kestää hulluuksiamme, sekä uutta tuttavuutta Liisaa, joka oli innolla tapahtumassa mukana. Jatketaan kaikki cosplayausta ja muistakaa! Aina ei voi voittaa, mutta aina voi mambota! ^-^/

                                                                                          Vinyacarkaiel, 3.12.02 Mänttä